Hyvä ruoka, parempi mieli

Pikkulapsena olin nirso ja äitini sai käyttää luovuuttaan, että sai minut houkuteltua syömään. Ihanimmat asiat, joita muistan rakastaneeni ihan pikkuisena olivat munakokkeli, tomaattikeitto ja äidin aamiaiseksi paistama edellisen päivän ruoka. Muistan, miten ikävältä kodin ulkopuolella tuntui olla hankala tapaus, ennakkoluuloinen ja arka syöjä. Huokaisin helpotuksesta, kun luin lehdestä parikymppisenä, että moni lapsena nirso voikin kehittyä aikuisena supermaistajaksi ja varsinaiseksi kulinaristiksi. Se rohkaisi, enkä ole sen koommin kokenut olevani mitenkään hankala. Toki myös repertuaarini on laajentunut - mutta edelleen olen tarkkana sen kanssa, että ruuan pitäisi olla hyvää eikä vain tankkausaine. Eineksiä en ole koskaan syönyt kuin rajoitetusti. Olen suuri itse tehdyn ruuan ystävä.


Tulen perheestä, jossa äiti on ollut edellä aikaansa kokkailun suhteen. Lapsena sitä ei ymmärtänyt, mutta aikuistuttua on valjennut, ettei ihan kaikissa perheissä syöty 70-luvulla kiinalaista ruokaa tai täytetty canneloneja. Myös äidin vanhemmat ja sisarukset olivat kovia ruuanlaittajia. Koska äiti oli myös kiireinen työssään, opin jo lapsena käymään kaupassa, aloittamaan aterian valmistuksen tai tekemään sen joinain iltoina valmiiksi asti. Kävin lukion jälkeen talouskoulun, jossa sai hyvät opit suomalaiseen peruskokkaukseen - ja sen tarvittavan pisteen opintoihin sisäänpääsyyn. Perheen perustamisen myötä jokapäiväistä kokkaamista piti rationalisoida, jotta ei tarvinnut keksiä väsyneenä ja nälkäisenä, mitä tänään syötäisiin. Aloin tehdä ruokalistoja viikoksi pariksi kerrallaan ja kerran keksin laittaa kaikki vanhat listat peräkkäin ja siitä syntyi puolen vuoden ruokalista. Innostuin hiomaan tätä niin, etteivät samat ruokalajit toistu liian usein, että joka viikossa on keitto, kastikeruoka ja laatikko ja etteivät peruna, pasta ja riisi toistu ruuissa peräkkäisinä viikkoina. Viikonlopuiksi mietin jotain arkiruokaa parempaa, muodostui käsite lauantairuoka ja sunnuntairuoka. Olen taipuvainen perusteellisuuteen ja intohimoisuuteen... Näin meillä pyöritettiin ruokataloutta vuosia kiireisimpinä vuosina samalla, kun lapsia kuskattiin harrastuksiin. 90-luvulla ei ollut somea, mutta näitä ideoita jaettiin sähköpostilistoilla ja omilla kotisivuilla. Perheemme ruokalista päätyi, jopa Hesarin ruokatorstaipalstalle. :)


Nykyään kokkailen itse vain ajoittain. Elämäntilanne muuttui jossain vaiheessa sellaiseksi, että mieheni nappasi yhä suuremman vastuun ruuanlaitosta ja osoittautui, että hänessä asusti uinuva kotikokki. Tätä nykyä olen poispilattu ja nautin enimmäkseen puolison tekemästä ruuasta. Rakastan myös ravintoloita, joissa en tosin ole kuluneen vuoden aikana pahemmin vieraillut koronatilanteesta johtuen. Ajattelin tässä blogissa ihmetellä kaikenlaisia ruokaan liittyviä kokemuksia, jakaa vastaan tulevia reseptejä. 



Kommentit